Sunday, August 30, 2015

BACK IN BUSINESS

IMG_5213 (2) Pidin tässä aluksi huomaamattani hieman taukoa kirjoittamisesta. Kamera ei ole juurikaan pyörinyt missään mukana, joten reaaliaikaista materiaalia ei kauheasti ole ollut. Muutenkin on tapahtunut aika paljon kaikenlaista, eikä konetta ole jaksanut avata juuri ollenkaan. Nyt kuitenkin päätin sunnuntai-illan kunniaksi ilmoitella jotain elonmerkkejä! Havahduin siihen, että ylihuomenna vaihtuu syyskuu. En oikein tiedä mitä mieltä olisin, toisaalta syksy on ihan kivaa aikaa, mutta haluaisin nauttia vielä valosta. Odotan innolla viikon päästä alkavaa autokoulua, kaverin syntymäpäiviä ja seuraavaa lomaa, yllätys yllätys. Huh mitä sekavaa tekstiä, en olekaan ikinä ollut näin kauaa kirjoittamatta tänne :D Kuvituksena saa kelvata tällä kertaa toiset asukuvat Rodokselta. Reissukuvia toisensa perään, no can do! Pitäisi saada ne loputkin reissupostaukset julki, mutta niitä ennen palailen varmaan ainoiden reaaliaikaisempien kuvien eli puhelinkuvien merkeissä!
IMG_kollaasi8755 IMG_5223 IMG_5209 IMG_5152 IMG_5107 (2) IMG_5219 IMG_5118 (2) IMG_kollaasi7144

Monday, August 10, 2015

RHODES SHOPPING VIDEO

Rodoksen ostokset Long time, no seen! Pitkästä aikaa täällä taas, mutta tällä kertaa videon merkeissä. Mulla on ollut nyt aika paljon tekemistä ja elämä on muutenkin ollut aikamoista vuoristorataa, joten yritän parhaani mukaan tsempata, että saisin blogin pidettyä ajan tasalla. Paljon on kuvia vielä Rodokselta, mutta niitä ennen täytyisi saada tänne jotain vähän reaaliaikaisempaakin. Tänään mulla oli sopivasti aikaa kuvata tämä ostosvideo, jota oon yrittänyt jo monta kertaa kuvata... Mä en vaan osaa puhua kameralle! :D Yritin nyt kuitenkin, sillä en millään olisit jaksanut kuvata kaikkia ostoksia. Rodoksella oli siis hyvät ostosmahdollisuudet ainakin omasta mielestäni, eli perus katukauppojen lisäksi löytyi mm. Pull&Bear, Bershka, Terranova, Tally Weijl, Sephora, H&M, Nike, Zara sekä läjä merkkivaatekauppoja. Toivottavasti jaksatte katsoa videon loppuun asti, yritin tosissani ettei siitä tulisi hirveän pitkä, mutta kuinkas kävikään. Muistakaa vaihtaa laatu paremmaksi! Ja mitäs mieltä ootte, jatkossa videoita vai ei?

Thursday, July 30, 2015

VALLEY OF BUTTERFLYES

IMG_4256 Ja taas jatketaan Rodos-postausten parissa! Näitä on tulossa vielä muutamia, toivottavasti jaksatte lukea ;) Ensimmäisen reissuviikkomme torstaiksi olimme varanneet Tjäreborgin oman retken Perhoslaaksoon. Tämä paikka sijaitsee Rodoksen pohjois-osissa keskellä saarta sekä kukkuloita. Laakso on tunnettu perhosistaan, jotka saapuvat joka kevät, ja lähtevät pois ensimmäisen kylmän yön saavuttua. Erikoisia niistä tekee sen, että kukaan ei tiedä mistä ja tulevat ja mihin ne menevät. Eräänlaiset puut ja niiden tuoksut ilmeisesti houkuttelevat perhoset laaksoon, ja ne levittäytyvät joka puolelle! Kaikki pinnat, kuten puiden lehdet ja rungot olivat ihan täynnä näitä perhosia. Perhoset ovat väriltään aika jänniä, altaalta punaisia ja päältä ruskeita vaaleilla raidoilla. Oli tosi vaikeaa saada kuvaa läheltä, koska nämä olivat tosi säikkyjä kun kaikki pikkulapset heiluttelivat ne oksilta alas... Perhoset ovat myös tosi harvinaisia! Vastaavanlaisia paikkoja on Rodoksen lisäksi vain Brasiliassa ja Kaliforniassa, joten suosittelen käymään jos Rodokselle suuntaatte :) Käymisen arvoinen paikka.
IMG_4207
IMG_kollaasi3789 IMG_4199 IMG_4221 IMG_4235 IMG_4228 IMG_4239 IMG_4274 IMG_4286 Laakso oli noin kaksi kilometriä pitkä, ja nousi pikkuhiljaa jonkin kukkulan/vuoren päälle. Voitte vaan kuvitella millainen urheilusuoritus tuo oli noin 40 asteisessa ilmassa.. :D Kannattaa siis ottaa lenkkarit! Laakso oli todella kaunis ja tunnelmallinen, oikeeta luontoa kauneimmillaan.
 
Retkeä varatessamme emme tienneet, että siihen kuuluisi vielä vierailu Filerimos-nimiselle kukkulalle! Sehän oli pelkästään positiivinen yllätys, päästiin näkemään paikkoja ihan kunnolla. Jos olette käyneet Rodoksella, niin olette varmasti huomanneet laskun/nousun aikana sellaisen kukkulan, jonka päällä on iso risti? Se on juurikin tämä Filerimos-kukkula. Itsekin ihmettelin lentokoneesta, että mikähän risti tuolla on, mutta nyt pääsin käymään senkin juurella. Ristiltä oli huikeat näkymät jopa Turkkiin asti! Harmi kun kuvista ei välity oikeat näköalat, mutta hienot oli. Kukkulan päällä oli myös kahvila/myymälä, paljon vapaana olevia kesyjä riikinkukkoja sekä hirrrrmusen pitkä ja hieno käytävä, joka johti ristin luo. Kukkulalle johtava jyrkkä ja mutkikas tie bussilla oli jännittävää, tosin taisin kokea suurimmat pelkoni jo Espanjassa vastaavanlaisella bussimatkalla :D Upea paikka täytyy myöntää!
IMG_4314 IMG_4300 IMG_4306 IMG_4330 IMG_4316 IMG_4334 IMG_4336 IMG_4327 IMG_4335 IMG_kollaasi2798 IMG_4337

Saturday, July 25, 2015

FLOWERS

IMG_kollaasi9843 Reissussa värväsin pikkuveljeni ottamaan muutaman kerran asukuvat, jotta saisin vähän materiaalia tännekin. Voitteko uskoa, että nämä kuvat on ottanut 10-vuotias poika? Haha, itsekin olin yllättävän tyytyväinen kuviin. Vaatetta tuli pakattua mukaan aika paljon, eikä läheskään kaikkea tullut pidettyä. Kuvassa olevaa crop toppia tuli pidettyä varmaan joka toinen päivä ja harmaata hametta aina altaalle mennessä. Alkukesästä ostetut slip onit olivat kovassa käytössä matkalla kuin Suomessakin. Niin mukavat ja kevyet jalassa, eikä kertaakaan ole tullut rakkoja! Longchampin pikkulaukkukin pääsi kunnolla käyttöön. Se on juuri sopivan kokoinen puhelimelle, lompakolle, huulirasvalle ja aurinkolaseille. Haluaisin mustana saman, kiitos.
IMG_4407
IMG_4427 IMG_kollaasi3455 IMG_kollaasi9855 IMG_4434 IMG_kollaasi0834 IMG_4424 IMG_4431

Friday, July 24, 2015

@WINDY BEACH

IMG_3903 IMG_kollaasi3945 IMG_3940 (2) Ensimmäiset lomakuvat Rodokselta, here you go! Vähän aikaa kesti näiden kuvien läpi kahlaaminen, silti vieläkin mietityttää muistinko julkaista kaikki mitkä halusinkin. Matkapostauksiin tulee varmasti paljon kuvia, toivottavasti ette kyllästy! Itse ainakin tykkään katsella matkapostauksia, joissa on paljon kuvia. Kuvathan kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, right?
 
Ajattelin purkaa aihe kohtaisesti kuvia tänne, suunnilleen aikajärjestyksessä. En kuitenkaan viitsi alkaa päivä kohtaisesti kertomaan mitä tehtiin milloinkin, koska oltiin 2 viikkoa, ja joka päivä ei edes tullut otettua kuvia kameralla. Tässä kuvia toiselta kokonaiselta lomapäivältä, kun lähdettiin ensimmäistä kertaa Rodoksen kaupunkiin ja Tuuliselle rannalle.  
IMG_3937 IMG_3900 IMG_kollaasi7455 IMG_3918 IMG_3931 (2)
IMG_3914 IMG_3936 IMG_4071 (2)
Tuulinen ranta on saaren Aegean meren puolella, eli vasemmalla puolella. Nimensä mukaan se todellakin on tuulinen! Päiväs aikaan siellä oli vähemmän porukkaa kuin kärjen toisella puolella olevalla Elli Beachilla, joka oli joka päivä ihan tupaten täynnä! Itse tykkäsin enemmän tuulisesta puolesta, sillä ei tullut niin kuuma aurinkoa ottaessa. Helposti meinasi kyllä palaa, kun auringon vaikutusta ei tuntenut niin hyvin. Uiminen oli hieman haastavaa aaltojen takia (nimimerkillä suu täynnä suolavettä), joten Ellin ranta oli siihen verrattuna parempi. Aaltojen koko hämää kuvissa aika paljon, ne oli oikeesti tosi isoja! Helposti heitti mun ylikin vedet, vaikka tarkoitus oli vain käydä nopealla viilennyskierroksella...
IMG_3956 IMG_3972 IMG_3973 IMG_3957 IMG_3981 IMG_4086 (2) IMG_4087 (2) IMG_3985
Vesi oli ihanan kirkasta ja olisi tehnyt mieli snorklata, mutta ne hiton aallot... Ranta oli soraa ja poltin jalkapohjanikin kun kävelin ilman kenkiä :D Aurinkoa jaksettiin ottaa yllättävän kauan, kiitos tuulen. Ärsyttävää oli kaiken maailman kauppiaat, mutta saimpahan tingittyä itselleni selfiekepin, joka olikin ostoslistalla, haha.  Btw, jos mietitte mitä meren takana näkyy, niin Turkkihan se siellä! Sellainen oli meidän rantsupäivä Tuulisella rannalla. Mitäs piditte kuvista? Joko lisää reissukuvia?
IMG_4056 (3) IMG_3921 IMG_4119 IMG_4122 IMG_4020 IMG_4125 (2)